Mistä sinä olet kiitollinen?

Kiitollisuus on aihe, joka tulee esiin erityisesti näin joulun alla. Useimmiten kiitollisuus kuitenkin muistuttaa itsestään vain todella ikävinä tai todella iloisina hetkinä. Se on ohimenevää ja muistimme kiitollisuuden osalta on erityisen lyhyt. Näin ei kuitenkaan...

Kun ei levätä

Olen täällä Argentiinassa pelatessani miettinyt paljon levon merkitystä. Pelimäärät ovat täällä hurjia ja samalla kuitenkin harjoitellaan todella paljon. Olen aina tykännyt harjoitella paljon, välillä suomalaiseen tapaan liiankin tunnollisesti, mutta harvassa paikassa...

Monotonista harjoittelua

Urheilijat, varsinkin nuoret urheilijat, harjoittelevat tänä päivänä liian paljon ohjatusti ja joukkuevetoisesti. Määrä ei edelleenkään korvaa laatua ja siksi harjoittelussa olisi tärkeintä muistaa tarkoituksenmukaisuus. Jos ymmärretään miksi harjoitellaan,...