Jaksotuksen kehittymiseen siihen muotoon mitä se nykyään on, on vaikuttanut monta asiaa. Jaksotuksen alkuperä ja juuret ulottuvat osaltaan jo 1900-luvun alkuun ja Frederick Taylorin malliin tehokkuuden maksimoinnista ja tuotantolinjasta. Kuitenkin suurin vaikuttaja ja jaksotuksen alkuunpanija on Hans Selye ja hänen teoriansa stressistä 1950-luvulta. Hänen General adaptation syndrome (GAS) on vaikuttanut ja vaikuttaa edelleen vahvasti jaksotusajattelumallissa. Selye pohjasi ajattelun täysin siihen, että fysiologisella stressillä ei ole mitään tekemistä aivojen kanssa. Fysiologinen haasteeseen tulee fysiologinen adaptaatio.

Taylorin ja Selyen yhteinen vaikutus ulottui Venäjälle saakka ja myöhemmin Neuvostoaikaan. Siellä haluttiin enemmän ja tehokkaampaa työtä työntekijöiltä. Tuli viiden vuoden suunnitelmat ja suunnitelmatalous. Urheiluun jaksotus saapui, kun nykyaikaisen jaksotuksen isänä pidetty Leo Matveyev keräsi hirveän määrän dataa 40- ja 50-luvuilta useasta eri urheilulajista ennen 1960 vuoden Olympialaisia. Hänen tavoitteenaan oli luoda pettämätön harjoitussysteemi, joka tuo menestystä maalleen. Hän keskiarvoisti tulokset ja päätti niiden osalta mikä on paras tapa toimia. Kärjistetysti sanoen koko urheilutieteemme perustuu keskiarvoistettuihin ryhmäarvioihin. Matveyev vieläpä seurasi Pavlovilaista koulukuntaa ja opetti, että sama jaksotusmalli toimii kaikille. Matveyevin jälkeen areenalle astui Juri Verkoshansky, joka kertoi miten aiempi tapa on väärä ja esitti oman versionsa. Tämän jälkeen saman teki vielä Vladimir Issurin.

Kaikki nämä mallit ovat jäykkiä ja selkeästi ennaltamäärättyjä. Täydellisessä tasapainoisessa maailmassa, missä ei ole muutosta, nämä toimivat. Kun yritetään pakottaa ennaltamäärättyä rakennetta monimutkaiseen asiaan tai ilmiöön, se ei johda tehokkuuteen eikä optimaaliseen tulokseen. Tällainen jaksotus toimii yksinkertaiseen ja suoraviivaiseen sisältöön. Harjoittelussa ja ihmisen kehittämisessä on hyvin vähän varmuutta.  Matveevin, Verkoshanskyn ja Issurinin luomat mallit ovat kehitettyjä voiman ja tehon kehittämiseen. Ne eivät ole rakennettuja taidon kehittämiseen eivätkä ota huomioon ulkoista kuormaa. Teoreettikkojen on helppo tehdä analyysi ja ankkuroida se johonkin kehykseen. Pilkkoa se osiin ja muodostaa siitä tuotantolinja. Tällä tavalla kehittää kapasiteettejä, joita me ymmärrämme hyvin mekaanisina jaksoina. Jos kehot ja harjoitusadaptaatio toimisi näin, kehitys olisi taattua ja loputonta.

Yksi asia on kuitenkin tässä vaiheessa hyvä muistaa. Mikä tahansa jaksotus toimii paremmin kuin jaksottamaton. Kysymys kuuluukin: miten me käsittelemme harjoittelua tulematta täysin arvaamattomaksi ja satunnaiseksi, ja samalla, että se ei olisi liian rakenteellista eikä yrittäisi ennustaa ennustamatonta. Ennustava algoritmi koskien urheilijan harjoitusprosessia on mahdoton ajatus, puhumattakaan toteutuksesta.

Lähteet:

Taylor, F.W.  The principles of Scientific Management. 1919.

Selye, H. A syndrome produced by diverse nocuous agents. Nature. 1936.

Selye, H. Stress and the general adaptation syndrome. Br Med J. 1950.

Selye, H. The stress of life. 1956.

Matveyev, L.P. Fundamentals of Sport Training. 1981.

Siff, M.C.,Verkoshansky, Y.V. Supertraining. 1999.

Verkoshansky, Y. The end of ”periodization” of sports training at elite level. N Stud Athl. 1999.

Issurin, V.B. Block Periodization. 2008.

Issurin, V.B. New horizons for the methodology and physiology of training periodization. Sports Med. 2010.

Issurin, V.B. Benefits and limitations of block periodized training approaches to athletes’ preparation: a review. Sports Med. 2016.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on Harri-150x150.png

Harri Yrttiaho
Co-Founder SAHA Training
#kaikkimerkkaa