Omatoiminen harjoittelu on varsinkin joukkueurheilussa ristiriitainen käsite. Sitä peräänkuulutetaan, mutta siihen harvoin järjestetään aikaa. Joillekin valmentajille omatoimisuus on kirosana, toisille merkki motivoituneesta urheilijasta. Miksi tämä asia tuntuu niin vaikealta ja onko omalla ajalla tehty harjoittelu oleellinen osa urheilijan kehittymistä?

Urheilijalla tulee olla vaikutusvaltaa omaan harjoitteluunsa jo pienestä pitäen. Ymmärryksen kehittymiseen ja valintojen tekemisen tärkeyteen olisi hyvä opastaa jo harrastusten alkutaipaleella ja ruokkia urheilijan valinnanvapautta läpi uran.  Tämän vaikutusmahdollisuuden on todettu olevan yksi tärkeimpiä tekijöitä sisäisen motivaation mahdollistumisessa. Miksi ja mitä harjoitellaan ja milloin olisi syytä olla harjoittelematta? Myös urheilijan olisi hyvä ymmärtää tämä. Harjoittelun kun ei tulisi olla vain valmentajan luomisprosessia.

Kuinka urheilija voi kehittyä, jos hän ei tiedä mitä hän on kehittämässä?

Ymmärrys omasta tekemisestä johtaa väistämättä myös haluun kehittää omia taitojaan ja osaamistaan. Tekemisessä tulisi olla mukana urheilijan oma ymmärrys ja tahto. Se on ehkä lopulta jopa kaikkein tärkeintä. Kuinka urheilija voi kehittyä, jos hän ei tiedä mitä hän on kehittämässä? Jos ei tiedä mitä on kehittämässä, mihin harjoitus tähtää ja miksi, ja miltä halutun suorituksen tulisi tuntua, niin kuinka harjoittelu voisi olla pitkän päälle edes mielekästä? Harjoitteluhalun tulisi olla urheilijasta itsestä kumpuavaa ja taas päästään motivoituneen urheilijan alkulähteille.

Tämän vuoksi se, että urheilija haluaa tehdä omatoimisesti vielä ekstraa yhteisharjoitusten päälle, ei tarkoita, että urheilijalla olisi liikaa energiaa käytössä tai harjoitukset eivät olisi olleet tarpeeksi rankat. Tämä voi olla yksinkertaisesti merkki siitä, että ohjatut harjoitukset eivät olleetkaan aivan sitä, mitä urheilija olisi kokenut tarvitsevansa. Tämä on myös paikka valmentajalle arvioida toimintaansa.

Ilmaveivit on harjoiteltu pihapeleissä eikä valmentajan valvovan silmän alla

Omaehtoiselle harjoittelulle tulisi antaa aikaa eri tavoin. Varsinkin nuorille tulisi antaa aikaa kokeilla erilaisia lajeja, kehittyä monipuolisemmaksi urheilijaksi. Lähes järjestäen maailman huippu-urheilijat ovat harrastaneet useampia urheilulajeja ja omaehtoisen harjoittelun määrä on ollut merkittävä. Ilmaveivit on harjoiteltu pihapeleissä eikä valmentajan valvovan silmän alla.

Taitavimmat urheilijat kokoavat lopulta paremman joukkueen kuin vähemmän taitavat jos muut asiat pidetään vakiona. Kuvioita on turha jauhaa jos käytössä ei ole sellaisia pelaajia, jotka pystyvät kuvioita hyödyntämään. Taitavat pelaavat oppivat kuviot nopeammin pienemmällä harjoitusajalla harjoituksissa kuin taitamattomat pelaajat pelin aikana heittämään tai laukomaan. Tähän vaaditaan kuitenkin juuri omatoimista harjoittelu- ja peliaikaa. Asioiden läpikäyminen harjoituksissa ei riitä, vaan urheilijan on opeteltava asia toistojen kautta ja usein tehtävä siitä kilpailusuorituksen kestävä juuri omalla ajallaan.

Urheilijoille on opetettava mitä omatoiminen harjoittelu on

Omatoimiselle harjoittelulle luodaan harvoin puitteita. Tai sitten urheilijoihin ei luoteta. Tai sitten urheilijoita ei ole opetettu tarpeeksi, että he voisivat toimia omatoimisesti. Urheilijoille on opetettava mitä omatoiminen harjoittelu on. Ei riitä, että urheilijalle mainitaan asiasta. Ja jos toiminta on motivoivaa, ei urheilijoita tarvitse edes patistaa omatoimiseen harjoitteluun. Se halu kehittyä on jo urheilijassa itsessään. Tämä on tärkeää, sillä ohjatun- ja joukkueharjoittelun aika on aina rajallinen.

Samalla omatoiminen harjoittelu ei tarkoita, että laadun tarvitsisi kärsiä tai valmentaja olisi tehty tarpeettomaksi. Muistetaan, että kaikki toiminta tulisi olla urheilijoitamme varten eikä päinvastoin. Hyvä valmentaja kun tekee itsensä joka tapauksessa lopulta pääasiallisesti tarpeettomaksi.

Olkaamme siis luottavaisia ja opettakaamme urheilijoita niin, että he voivat toimia ajoittain myös itsenäisesti tai muiden urheilijoiden kanssa ilman valmentajan läsnäoloa. Tällöin urheilijat ovat ottaneet harppauksen kohti omatoimisuutta ja ymmärrystä omasta toiminnastaan. Samalla valmentaja pystyy käyttämään aikansa tehokkaammin opettamiseen eikä vain paikalla olemiseen. Annetaan tämä mahdollisuus kaikille urheilijoillemme sekä itsellemme valmentajina.

Samuel Haanpää
Co-Founder SAHA Training
#kaikkimerkkaa

Lähteet:

Wikipedia. Self-determination theory. https://en.wikipedia.org/wiki/Self-determination_theory

John O’Sullivan. Active for life. Can you guess the one thing that most elite athletes have in common. http://activeforlife.com/what-elite-athletes-have-in-common/