SAHA app on julki!

Tutkimusmatka osa I – TEXAS

Tutkimusmatka osa I – TEXAS

On vapun aatto. Helsingin katukuvassa suurimmalla osalla ihmisistä kuohujuomajalkaa jo vipattaa – SAHAn pojilla sen sijaan reissujalkaa. Määränpäänä vaatimattomasti Texasin ja Kalifornian osavaltiot Yhdysvalloissa. Edessä siintävä 20 tunnin matkustusurakka ei tässä vaiheessa vielä masenna, sillä odotukset ovat korkealla ja into oppia uutta elää vahvempana kuin koululaitoksen eturivin hikipinkoilla. Ensimmäisenä etappina on vuorossa Texas, josta kilometrejä oli tiedossa Ford Fusionin hybridikoneelle enemmän kuin tarpeeksi. Dallas-Austin-Dallas välin suhaaminen odotti tulevien päivien matkakertomuksessa. Tutkimusmatka alkakoon.

 

PÄIVÄ 1
Aamu alkoi aikaisin jetlageissa ja mikä onkaan parempi tapa aloittaa matka kuin tutustua matkakohteen liikuntapaikkarakentamisen mittakaavaan. Kun on kyse Texasista niin mittakaavalla on vain yksi kokoluokka ja se on jossain suuren ja äärettömän välimaastossa. Nokka otettiin kohti hotellihuoneen ikkunasta siintävää Dallas Cowboysien AT&T Stadiumia ja Texas Rangersien Ballparkkia, jonka paikalliset tuntevat myös nimellä Globe Life Park. Ihailu jäi ulkoilmakierroksiin, muutamiin ihasteleviin huokauksiin ja alla oleviin valokuviin.

 

 

Tämän jälkeen lähdimme testaamaan Fordimme kestävyyttä ja posottelimme kolme tuntia Austiniin. Ensimmäinen pysähdyksemme paikallisten urheiluorganisaatioiden maailmassa sijoittui HEB Areenalle ja NHL-joukkue Dallas Starsin farmijoukkue Texas Starsien kotiluolaan. Noin 5000 katsojan areenaa voi vielä kutsua tällä mantereella luolaksi. Samassa hallissa toimii myös San Antonio Spursin farmijoukkue. Dallas Starsin ja AHL-joukkueensa Texas Starsin yhteistyö on ammattiurheiluun jopa poikkeuksellisen tiivistä. Osa taito- ja fysiikkavalmentajista vierailevat kuukausittain valmentamassa myös Texasin AHL-joukkuetta.

Tilat olivat kompaktit, mutta monipuoliset. Tila oli käytetty tehokkaasti hyväksi ja täytetty pääasiallisesti vapailla painoilla, kuminauhoilla, paino- ja jumppapalloilla sekä vastusvetolaitteilla. Erityismaininta tulee paikan siisteydestä. Kaikki välineet olivat omilla paikoillaan ja selkeässä järjestyksessä. Tähän ei tarvinnut edes seinälle Suomesta tuttua A4:sta: “Jos jaksat nostaa, jaksat myös nostaa käyttämäsi painot paikoilleen” -ukaasia. Ensimmäinen päivä oli tutustumista Starsien henkilökuntaan ja lämmittelyä seuraavan päivän yliopistomaailmaan.

 

 

PÄIVÄ 2
Jos vain olosuhteita pidetään mittarina niin tutkimusmatkan vaikuttavin harjoituspaikka koettiin heti toisen päivän aamuna Austinissa, Texasin oranssilla yliopistolla. Texasin yliopisto eli kuuluisat ”Pitkäsarvet” olivat panostaneet hiljattain uusittuun harjoituskeskukseen enemmän rahaa kuin Suomessa on laitettu palloiluhalleihin yhteensä. Pelkästään yksi kyykkyteline maksoi 25 000 taalaa kappale. Kaikki tekniikka ovien avaamisesta aina harjoitustoistojen ja painojen kirjaamisesta pilvipalveluun toimi sormenjälkitunnistimella.

Punttisalin puolella oli tarjolla myös jatkuva muonituspalvelu, kehon biomekaniikkaa ja toimintaa laaja-alaisesti mittaava testialue sekä paljon vapaita painoja. Texasin lämmin sää myös mahdollistaa pääosan harjoittelusta ulkona ympäri vuoden. Katsastimme lisäksi joukkueen vaatimattoman yli 100 000 katsojaa vetävän Joe Jamail Fieldin. Kokoluokka edelleen siellä suuren ja äärettömän, jopa järjettömän, välimaastossa. Poikkeuksellista UT:ssa oli myös se, että kaikki harjoitteluun ja pelaamiseen liittyvät palvelut olivat lähestulkoon saman katon alla toisiaan ympäröivissä rakennuksissa ja viheriöillä.

 

 

Visiitin mielenkiintoisin anti oli kuitenkin koulun uuden urheilutieteilijän Matt Van Dyken kanssa käyty ajatustenvaihto harjoittelusta ja urheilijan suorituskyvystä. Aiheet liikkuivat aamupäivän ajan laidasta laitaan ja keskustelu antoi uusia ajatuksia jo tuttuihin konsepteihin sekä mielenkiintoisia näkökulmia puolin ja toisin. UT on perinteikäs yliopisto, joka on uuden valmennuksen myötä murroksessa. Mielenkiinnolla jäämme seuraamaan kuinka pian uudet ajatukset ja menetelmät tuovat yliopiston jalkapallo-ohjelman takaisin aiempaan loistoonsa. Keskustelujen pohjalta uskomme, että tietotaidosta uusi tuleminen ei tule jäämään kiinni.

Keskustelujen ja koko visiitin pohjalta myös tutkimusmatkamme oli alkanut erinomaisesti. UT oli tiedustelukohteena napakymppi. Spekulaatio ja ajatustenvaihto jatkui keskenämme kolmen tunnin ajomatkan verran takaisin Dallasiin. Seuraavana päivänä oppiminen jatkui kun vuorossa oli paluu J.R. Ewingin kotikonnuille.

 

 

PÄIVÄ 3
Aamu alkoi Fresnossa, Dallas Starsin harjoituskeskuksessa, joka toimii myös Starsin front officen majapaikkana. Tapasimme pelaajakehityskordinaattori J.J. McQueenin johdolla sekä organisaation johtoa, että valmennuspuolta. Suomi on Starsien joukkueessa vahvasti edustettuna. Ainoastaan joukkueen sisäisen pöytätennisturnauksen sijoituksissa näytti olevan parantamisen varaa. Kävimme Fresnossa läpi harjoitustilat ja juttelimme joukkueen fysiikkavalmentajan Brad Jelliksen kanssa joukkueen harjoittelusta ja heidän toimintatavoistaan.

Mielenkiintoisen visiitin päätimme joukkueen peliareenalle American Airlines Centerille, joka sijaitsi noin puolen tunnin matkan päässä harjoituskeskuksesta. Näiden kahden hallin välillä joukkueen toiminta palloilee ja matkustuspäiviä kauden aikana on enemmän kuin tarpeeksi. Peliareenalla oli myös punttisali ja paljon muuta tärkeää, kuten “Finnish Sauna”. Kontrastin yliopistomaailmaan näki selkeästi: Dallasissa raha laitettiin pelaajiin ja Austinissa olosuhteisiin. NHL:ssä pelit ovat etusijalla kun taas yliopistossa se on myös vahvasti pelaajien kehittymisessä. Oli hienoa nähdä kontrasti huippu-urheilun eri vaiheista ja nähdä meille uusien organisaatioiden toimintatapoja.

 

 

Informaatiotulvan keskellä ajatukset sinkoilivat aiheesta toiseen. Samalla kiitolliset mielet olivat jo siirtymässä kohti Kalifornian karhuja ja troijalaisia atleetteja. Heistä luvassa lisää tutkimusmatkan seuraavassa blogipostauksessa!

 

UUSIMMAT:

Jaksotus – intro

Harjoituskaudet ovat osalla urheilijoista alkamassa näinä päivinä ja osalla ne ovat jo täydessä käynnissä. Harjoitteluun on tullut kaikkien osalta jonkinnäköisiä mutkia suoraan tiehen. Toisilla vaikutukset

Lue lisää »

Missä olet?

Elämme mielenkiintoista ja erittäin haastavaa aikaa maailmamme historiassa. Joudumme miettimään omia prioriteettejämme elämässä, ja tarkastelemaan niitä kriittisesti. Terveys on yleensä sen listan kärkipäässä ja tällä

Lue lisää »

Perusasiat

”I never get bored with the basics.” – Kobe Bryant Traagiset uutiset Kaliforniasta kertoivat, että yksi kaikkien aikojen suurimmista urheilijoista on menehtynyt. Se sai minut

Lue lisää »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ota yhteyttä

Tai jätä yhteystietosi ja olemme yhteydessä vuorokauden sisään.

Käytämme evästeitä helpottaaksemme sivuston käyttöä niin, että sen sisältö soveltuisi paremmin sinulle.